Italiasta alkunsa saanut commedia dell’arte on myös nykyteatterin perusta

Commedia dell’artella tarkoitetaan improvisaatioteatterin muotoa, joka syntyi alun perin Italiassa 1500-luvulla ja pysyi suuressa suosiossa aina 1700-luvulle asti. Englanniksi käännettynä termi tarkoittaa joko ”Comedy of Art” tai ”Comedy of profession”. Kiertelevien teatteriseurueiden mukana teatterimuoto levisi muuallekin Keski-Eurooppaan. Commedia dell’arte perustuu tuttuihin hahmotyyppeihin, joista tutuin lienee Harlekiini. Hahmojen ympärille rakennetaan suureksi osaksi improvisaation avulla tarinoita. Aikoinaan näitä tarinoita esitettiin ohikulkijoille toreilla ja piazzoilla.

Commedia dell’arten vaikutukset näkyvät mm. Molièren tuotannossa sekä pantomiimeissa. 1700-luvulla taidemuoto sulautui muihin teatterimuotoihin ja on siinä mielessä muuttunut paljonkin alkuajoistaan. Tyylin tunnusmerkkejä näkyy kuitenkin nykyään esimerkiksi piirroselokuvissa ja tv-komedioissa. Italiassa järjestetään edelleen commedia dell’arte näytöksiä toisinaan karnevaalien yhteydessä sekä turistiesityksinä.

Kehollista ilmaisua ja hauskoja hetkiä

Commedia dell’artessa näyttelijät ilmaisevat tunteita paljon kehon kautta ja kyseessä on siis hyvin fyysinen teatterin osa-alue. Yleistä on myös, että näyttelijät hyödyntävät puoliksi kasvot peittäviä maskeja esiintyessään. Esitysten juonikuvio on usein sovittu etukäteen, mutta repliikit improvisoidaan. Hahmojen suhteet toisiinsa ovat myös ennalta sovittuja ja toistuvat näytelmästä toiseen. Tarinat ovat suurimmaksi osaksi vauhdikkaita käänteitä sisältäviä rakkaustarinoita, jossa hahmoja sekoittuu toisiinsa ja väärinkäsitykset aiheuttavat ongelmia.

Commedia dell’artessa on tärkeää se, että esitys naurattaa. Vaikka näytelmät ovat dramaattisia ja käsittelevät vakaviakin aiheita, jokaiseen näytelmään kuuluu kohtia, joiden on tarkoitus puhtaasti naurattaa. Ne eivät välttämättä liity edes suoranaisesti tarinaan, vaan voivat olla esimerkiksi pantomiimiesitys, jongleeraus tai hahmojen painiottelu kesken näytelmän. Näitä kohtauksia kutsutaan nimellä lazzi ja ne ovat lepohetki sekä näyttelijöille että yleisölle. Harlekiini on usein mukana näissä numeroissa.

Keveyttä haetaan näytelmiin myös hahmojen reaktioilla tarinan aikana. Kolme hahmoa voi esimerkiksi tavata kaupassa. jossa he kuulevat yhden hahmon vaimon joutuneen onnettomuuteen. Samalla kun he ilmaisevat myötätuntoaan, hahmot päätyvät ahmimaan makaronia samasta suuresta kulhosta, samalla kun kyyneleet valuvat pitkin heidän poskiaan.

Värikäs hahmogalleria tekee esityksistä tunnistettavia

Commedia dell’arten hahmogalleriasta löytyy varsin erilaisia luonteita ja hahmot tulevat kaikista yhteiskuntaluokista. Hahmot ovat vaihdelleet myös aina eri ryhmien tarpeiden ja valmiuksien mukaan. Hahmot ovat olleet niin pitkään osa eurooppalaista teatteritraditiota, että niiden visuaaliset mielikuvat ovat edelleen vahvasti elossa. Tavallisesti näytelmissä oli ainakin kaksi vanhempaa mieshahmoa, kaksi miespalvelijaa, rakastavaiset, palvelustyttö ja jokin erikoishahmoista.

Harlekiini, italiassa tunnetaan nimellä Arlecchino, on alun perin kotoisin Bergamosta. Harlekiinin tehtävänä on pitää yllä esityksen yleistä rytmiä ja saada yleisön mielenkiinto säilymään. Sen sijaan Harlekiini ei yleensä kuljeta juonta eteenpäin, vaan on tietyllä tapaa ulkopuolinen hahmo. Toinen kuuluisa hahmo on Pantalone, joka yleensä on venetsialainen kauppias. Pantalone on melko tyhmä ja rakastaa ruokaa ja naisia. Hänen hahmolleen kuuluvat myös asiattomat vitsit, jotka hän kuitenkin saa anteeksi lopussa.

Näiden kahden lisäksi erikoishahmoihin kuuluvat mm. suorituksillaan kehuskeleva, mahtipontinen mutta todellisuudessa aikamoinen pelkuri Il Capitano. Näytelmissä esiintyy usein myös Zanni, joka voi olla kuka tahansa mieshenkilö, mutta erikoistunut ilveilyyn ja temppuihin. Zanni tulee karuista oloista ja on köyhän ja nälkäinen.

Naisille Commedia dell’artessa ei ole kovin paljon rooleja, paitsi rakastavaisina tai palvelijoina. Yksi keskeinen rooli on Isabella, joka on Pantalonen tytär ja sydämensä pohjasta rakastunut. Isabella on kaunis, elegantti ja osaa sekä laulaa että tanssia. Pantalone pyrkii kontrolloimaan tytärtään, mutta rakkauden sokaisema Isabelle ei kuuntele.

Commedia dell’arte -näytökset olivat alusta asti näyttäviä paitsi hahmogallerialtaan, myös lavastukseltaan. Jo 1600-luvulla näyttelijöitä mm. nostettiin laitteiden avulla, näyttämöllä nähtiin valetulta ja mestauksien aikana pään irtoaminen näytti yllättävän uskottavalta. Vaikka kyseessä oli improvisaatioteatteri, tulivat ihmiset varta vasten paikalle seuraamaan esityksiä ja ostivat esityksiin pääsyliput.