Ingmar Bergmanin oli rakastettu elokuva- ja teatteriohjaaja

Ingmar Bergman (1918–2007) on yksi 1900-luvun merkittävimmistä elokuva- ja teatteriohjaajista ja luultavasti historian tunnetuin ruotsalainen elokuvantekijä. Urallaan Bergman ohjasi yli 40 pitkää elokuvaa ja lisäksi televisionäytelmiä, yli sata teatterinäytelmää ja kolme oopperaa. Usein toistuvia teemoja Bergmanin elokuvissa ovat avioliitto ja perheen väliset suhteet, sekä pohdinnat vastuusta, uskonnosta ja kuolemasta.

Bergmanin menestys näkyy myös hänen saamissaan Oscar-ehdokkuuksissa ja palkinnoissa. Bergman oli ehdolla parhaan ohjaajan Oscar-palkinnon saajaksi yhteensä yhdeksän kertaa ja lisäksi kolme hänen elokuvaansa on voittanut parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Bergmanin tunnetuimpia elokuvia olivat mm. Seitsemäs sinetti, Mansikkapaikka sekä neljä Oscaria voittanut Fanny ja Alexander, jossa Jörn Donner toimi tuottajana. Ohjaamisen lisäksi Bergman käsikirjoitti itse kaikki elokuvansa ja suunnittelikin alun perin kirjailijan uraa.

 Ankara lapsuus näkyi myöhemmin elokuvissa

Bergman syntyi pappisperheeseen kolmesta lapsesta keskimmäisenä. Bergmanin lapsuus oli ankara ja hänellä oli vanhempiinsa vaikea suhde. Lohtua hän sai elokuvakoneesta, jonka nuori Ingmar osti veljeltään sadan tinasotilaan hinnalla. Viitteitä Bergmanin ja hänen vanhempiensa suhteesta löytyy monista hänen elokuvistaan. Käsittelyn hän sai päätökseen Fanny ja Alexander -elokuvan kohdalla, mutta kertoi vielä muistelmissaan tarkemmin perhetaustastaan.

Monipuolinen elokuva- ja teatterialan ammattilainen

Bergmanin suuri vahvuus ohjaajana oli hänen laaja elokuva-alan osaamisensa. Hän opetteli itse kaikki elokuvanteon osa-alueet aina valaisusta filmien kehittämiseen. Ohjaajana Bergman kertoi elävänä esikuvansa Victor Sjöströmin antamaan neuvoa: ”Älä riitele niin hemmetin paljon ihmisten kanssa, he tulevat vain vihaisiksi ja tekevät huonompaa työtä”. Bergman nautti työskentelystä luottoihmistensä kanssa ja moni ruotsalainen huippunäyttelijä esiintyikin hänen useissa hänen elokuvissaan. Useamman elokuvan Bergmanin kanssa tekivät ainakin Gunnar Björnstrand, Liv Ullman, Max von Sydow, Bibi Andersson ja Harriet Andersson.

Sydän sykki teatterille

Tuotteliaasta elokuvaurastaan huolimatta Bergman sanoi aina, että hänen suurin rakkautensa on teatteri. Teatteriurastaan hän teki suurimman osan Tukholman Dramatiska Teaternissa. Hän myös toimi teatterin johtajana vuosina 1963–1966. Elokuvauralle Bergman päätyi teatterin kautta. Hän liittyi 1930-luvulla ylioppilasteatteriin ja opiskeli teatteria Tukholman korkeakoulussa. Vuonna 1941 Bergman kirjoitti näytelmän Kasperin kuolema ja näytelmän näkivät myös ruotsalaiset elokuvateollisuuden edustajat. He päättivät antaa lupaavalle kirjoittajalle mahdollisuuden kokeilla elokuvantekoa. Bergman ei ollut aina kotimaassaan yhtä suosittu. Vuonna 1976 häntä syytettiin verojen kiertämisestä ja tästä suuttuneena Bergman muutti Müncheniin. Siellä hän asuikin aina vuoteen 1981 asti, jonka jälkeen palasi takaisin Ruotsiin.

Teatterikokemus heijastui myös elokuviin

Suomalainen konkarielokuvaohjaaja Matti Kassila kuvailee Bergmanin tapaa tehdä elokuvia teatterimaiseksi. Kassila toteaa Bergmanin käyttäneen samoja näyttelijöitä sekä elokuvissaan että ohjaamissaan teatteriesityksissä, mutta silti kameran edessä hän teki selvästi elokuvaa. Kassilan mukaan elokuvallisuus syntyykin ensisijaisesti käsittelytavasta, eikä siitä, kuinka paljon filmillä liikutaan. Kassila nostaa Bergmanin pääteokseksi Fannyn ja Alexanderin. Hän kuvailee elokuvaa freskoksi, johon Bergman on koonnut yhteen kaikki elämänsä teemat. Bergmanin töitä kuvaillaan usein intensiivisiksi, vaikka näennäisesti niissä ei aina tapahdu kovin paljon. Pinnan alla tapahtuu sitäkin enemmän ja ohjaajalla oli tapana tarttua pelottomasti vaikeisiinkin teemoihin. Kassilan mukaan samanlaiseen intensiivisyyteen ei ole pystynyt kukaan muu hänen seuraamansa ohjaaja.

Inspiraationa monelle nykyohjaajalle

Bergmanilla on ollut merkittävä vaikutus elokuvan kehitykseen ja moni nykyäänkin vaikuttava elokuvantekijä on ottanut oppia hänen tekniikoistaan ja asenteestaan elokuvantekoa kohtaan. Esimerkiksi Woody Allen on kertonut, että hänelle Bergman on ollut merkittävä esikuva. Jörn Donner taas toteaa oppineensa paljon siitä, miten Bergmanin elokuvissa sukelletaan syvälle ihmismielen irrationaaliseen puoleen. Bergmanin omana esikuvana toimi puolestaan Andrei Tarkovski.