Haaveiletko teatteri – tai elokuvanäyttelijän urasta? Ota huomioon nämä erot.

Teatterissa ja elokuvissa näyttelemistä yhdistää se, että molemmissa esiinnytään yleisön edessä. Näissä kahdessa on kuitenkin myös huomattavia eroja, jotka näyttelijän täytyy ottaa huomioon siirtyessään taidemuodosta toiseen.

Äänenkäyttö ja ilmeet suurin ero

Teatterin lavalla näyttelijä esiintyy elävän yleisön edessä. Tämän takia hänen äänensä täytyy kantautua viimeiselle riville asti ja kaikkien katsojien täytyy pystyä näkemään ja tulkitsemaan hänen elekieltään. Tämän takia teatterinäyttelijät usein liioittelevat tavallisiakin liikkeitä, kuten kävelemistä tai seisomista.

Elokuvanäyttelijä joutuu kiinnittämään tavallaan enemmän huomiota äänenkäyttöönsä. Teatterinäyttelijälle on tärkeää osata käyttää ääntä kuuluvasti oikealla tekniikalla ja rasittamatta liikaa äänihuulia, mutta elokuvanäyttelijän täytyy opetella hyödyntämään eri tavalla koko ääniskaalaa. Elokuvassa esiintyessään näyttelijä ei voi kuitenkaan koskaan ylinäytellä äänellään, sillä kameran ja mikrofonin läheisyys paljastavat sen saman tien ja tekevät hahmosta epäuskottavan. Elokuvissa tunnetilan saa parhaiten välitettyä pienillä liikkeillä ja muutoksilla. Herkkä mikrofoni rekisteröi eri äänensävyt ja painotukset, joten ilmaisun skaala on laajempi. Tämän takia näyttelijän täytyy olla tietoinen myös pienimmistä liikkeistään, katseistaan ja ilmeistään.

Klassikoita ja uusia tarinoita

Yksi suuri ero elokuvien ja näytelmien välillä on se, minkälaisia tarinoita kerrotaan. Teattereissa esitetään usein tutuiksi tulleita klassikkonäytelmiä ja esitykset pyörivät uudelleen ja uudelleen. Katsojat, ohjaajat, tuottajat ja näyttelijät tuntevat usein näytelmät hyvin jo entuudestaan, jotkut osaavat jopa kaikki repliikit ulkoa ja tätä myöten heillä on tietyt odotukset siitä, miten hahmoja ja heidän repliikkejään pitäisi tulkita. Mikäli näyttelijä ei suoriudu roolista odotetulla tavalla, saattaa hän kohdata kovaakin kritiikkiä.

Elokuvien kohdalla tilanne on varsin erilainen, sillä suurin osa käsikirjoituksista kuvataan ensimmäistä kertaa ja tekijät pääsevät rakentamaan hahmonsa alusta asti ilman suuri ennakko-odotuksia. Näyttelijän vastuulle jää tuoda roolihenkilö eloon ja näyttelijät valitaankin rooleihinsa usein perustuen juuri siihen, kuka osaa näytellä kyseistä roolia kaikista uskottavimmin. Toisin kuin teatterissa, jossa näytelmä etenee reaaliajassa, elokuvissa tarina kuvataan kohtauksittain ja kohtauksetkin harvemmin kuvataan aikajärjestyksessä. Näyttelijän täytyy itse miettiä, missä kohtaa tarinaa mennään ja mitä kyseinen roolihahmo sillä hetkellä tuntee ja käy lävitse.

Teatterissa ei ole varaa virheisiin

Teatterinäyttelijöillä ei ole varaa virheisiin ja repliikkien unohtaminen kesken esityksen kostautuu arvosteluna. Lisäksi teatterinäyttelijöiden täytyy myös pystyä reagoimaan nopeasti odottamattomiinkin tapahtumiin lavalla. Kesken näytelmän jonkun peruukki saattaa pudota, esiintymisasu revetä tai vastanäyttelijä unohtaa vuorosanansa, ja tilanteesta täytyy vain selvitä. Elokuvissakin toki toivotaan, että näyttelijä saisi kohtauksen tehtyä mahdollisimman vähäisillä otoilla, mutta silti on mahdollista ottaa pieleen mennyt kohtaus uudelleen. Tämä tarkoittaa toisaalta sitä, että näyttelijän on kyettävä hakemaan yhä uudelleen oikea tunnetila ja usein vielä ilman vastanäyttelijän apua.

Intiimiys syntyy eri keinoin

Teatterinäyttelijän ilmaisukeinot ovat usein näyttävämpiä jo senkin takia, että esityksessä ei ole erikseen lähikuvia tai kauempaa otettuja otoksia. Käytössä on tilaa vain lavan verran ja näyttelijä voi vaikuttaa intiimiyden tuntuun lähinnä sijainnillaan ja lisäksi tunnelmaa luovat lavastus, valot ja musiikki. Elokuvissa turvaudutaan sen sijaan paljonkin lähikuviin ja saatetaan näyttää jopa silmäripsien värähdys tai huulten painaminen tiukemmin kiinni. Tällöin näyttelijältä vaaditaan täydellistä kontrollia omasta ilmaisustaan, sillä ylinäytteleminen etäännyttää katsojan.

Yhteenvetona voisi sanoa, että vaikka teatteri- ja elokuvanäyttelemisessä on sama pohja, itse näytteleminen on varsin erilaista molemmissa. Suuri osa näyttelijöistä erikoistuukin vain toiseen näistä, mutta taitoja voi treenata ja monipuolisuus on valtti sekä teatterissa että elokuvissa.