Kategoria: Harrastajateatterit

Jouko Turkka jakoi mielipiteet, mutta ei jättänyt ketään kylmäksi

Jouko Turkka jakoi mielipiteet, mutta ei jättänyt ketään kylmäksi

Teatteripersoona Jouko Turkka on edelleen yksi suomalaisen teatterihistorian kiistellyimmistä hahmoista. Hän toimi aktiivisesti näyttelijäntyönopettajana ja ohjaajana sekä Teatterikorkeakoulun rehtorina vuosina 1970- 1990. Teatterikorkeakoulussa tuona aikana opiskelleet eivät voineet välttyä Turkan vaikutuspiiriltä ja moni kertoo perinnön näkyvän edelleen heidän työskentelyssään. Opiskelijoista muistelee edesmennyttä professoria kunnioituksella ja osa taas kertoo traumatisoituneensa tämän metodeista pysyvästi. Turkan ohjaukset jakoivat yhtä lailla mielipiteitä ja niitä sekä kiiteltiin että paheksuttiin laajasti. Toimittajat saivat Turkalta usein kylmää kyytiä haastattelupyyntöineen. Turkan karismaa ei voi kukaan kuitenkaan kieltää ja hänellä oli kiistaton tilannekomiikan taju.

Jouko Turkka jakoi mielipiteet, mutta ei jättänyt ketään kylmäksi

Absurdit muistot jatkavat elämäänsä

Turkka menehtyi vuosi sitten syksyllä 74-vuotiaana ja välittömästi hänen kuolemansa jälkeen sosiaalinen media täyttyi aikalaisten muistoista ja kohtaamisista Turkan kanssa. Muistot olivat osin lämpimiä, osin katkeria ja osin todella omituisia. Näyttelijä Pauli Poranen muistelee rooliaan raivoisana vartiointiliikkeen miehenä, jonka tehtävänä oli etsiä vimmoissaan muiden hahmojen kätkemiä moottorinpyörän osia näyttämöltä. Turkka vaati omaan tapaansa näyttelijältä tässäkin roolissa täydellistä omistautumista ja kasvatti Porasen raivoa sparraamalla tämän vieressä harjoituksissa. Eräissä harjoituksissa Poranen huusi niin kauan, että pyörtyi lopulta lattialle. Hänen toivuttuaan Turkka halusi tietää, pyörtyikö näyttelijä oikeasti. Porasen vahvistettua tämän Turkka oli suoritukseen tyytyväinen.

Toimiessaan Teatterikorkeakoulun rehtorina Turkalla oli tapana käydä Kallion kirjastossa lukemassa iltapäivälehtien otsikot ja naureskelemassa maailman menolle. Kirjastonhoitajat muistavat erityisen hyvin kerran, jolloin Turkka oli ollut luistelemassa Kalliossa Brahenkentällä ja saapui kirjastoon luistimet edelleen jaloissaan. Kirjaston liukas kivilattia ei häntä pysäyttänyt, vaan hän suuntasi tavalliseen tapaan suoraan iltapäivälehtihyllylle. Kirjaston virkailijat katsoivat parhaaksi olla puuttumatta asiaan, mutta muisto jäi elämään.

Absurdit muistot jatkavat elämäänsä

Teatteritoimittaja Suna Vuori puolestaan muistelee, kuinka hän suututti Turkan lehtijutullaan. Tulisieluinen ohjaaja koki tulleensa ymmärretyksi väärin ja haastattelun julkaisun jälkeen hän purki pettymystään toimittajaan puhelimessa niin kauan, että kännykästä loppui akku. Raivokohtauksensa jälkeen hän totesi lopulta kuitenkin edelleen kunnioittavansa toimittajaa. Yksi Turkan lempioppilaista oli näyttelijä Vesa Vierikko, joka kehuu Turkan otetta ja kuvailee professorin kulkeneen jatkuvasti nerouden ja hulluuden rajalla ja tämä tuntuu olevan yleinen käsitys myös monien muiden mielessä.

Äärimmäisen vaativa ohjaaja ja kannustava mentori

Opettajana Turkan metodeissa korostui fyysisyys ja hän saattoi surutta raivota oppilailleen, jos hän koki, etteivät he antaneet parastaan. Turkan oppilaat saattoivat juosta kolmenkymmenen asteen pakkasessa tai riehua ympäri teatterilavaa kunnes jalat eivät enää kantaneet. Harjoitusprosessit päättyivät usein katastrofiin ja jäivät kesken. Hän vaati jatkuvasti näyttelijöiltä lähes epäinhimillisiä voimavaroja ja täydellistä heittäytymistä, jatkuvaa epämukavuusalueella työskentelyä. Tähän eivät kaikki suostuneet, eivätkä siihen suostuneista kaikki selvinneet ilman traumoja. Toisaalta esimerkiksi Kansallisteatterin näyttelijä Tea Ista on kiitellyt Turkkaa hienovaraiseksi ja herrasmiesmäiseksi ohjaajaksi.

Äärimmäisen vaativa ohjaaja ja kannustava mentori

Turkka ei uskonut ryhmähenkeen oppilaidensa keskuudessa, vaan muistutti, että he kaikki kilpailevat samoista työpaikoista. Turkka oli opettajana äärimmäisen vaativa ja ankara, mutta oli sitä myös itselleen. Turkka ei halunnut olla vain hyvä, vaan aina parempi kuin muut ja mielellään parempi kuin muut yhteensä. Toisaalta hän tunnisti lahjakkuuden myös oppilaissaan ja kannusti heitä eteenpäin urallaan.

Mustavalkoinen ja tinkimätön ote teatteriin

Turkalle pahimmat kirosanat olivat kaksinaismoralismi ja teennäisyys, eikä hän epäillyt osoittaa huomaamiaan epäkohtia teatteri- ja kulttuurikentällä. Turkan äkkipikaisuus ja vaativuus tuottivat useita äärettömän upeita teatterinäytelmiä, mutta johtivat myös potkuihin rehtorin pestistä sekä useisiin lyhyeksi jääneisiin työsuhteisiin teatteriohjaajana ympäri Suomea.

August Strindberg purki näytelmiinsä oman elämänsä pettymykset

August Strindberg purki näytelmiinsä oman elämänsä pettymykset

Ruotsalainen näytelmäkirjailija August Strindberg (1849–1912) kuuluu draamakirjallisuuden merkkihenkilöihin joukkoon Shakespearen, Molièren, Schillerin, Ibsenin ja Tshehovin rinnalla. Strindberg vei kuitenkin draamakirjallisuuden seuraavalle kaudelle ja toi siihen aivan uusia elementtejä. Kansalliskirjailijaksi Strindberg on otteiltaan liiankin raju ja hänen henkilöhahmonsa usein varsin subjektiivisia, mutta teatterin historiassa hänellä on kiistattoman merkittävä rooli.

August Strindberg purki näytelmiinsä oman elämänsä pettymykset

Strindbergistä on kirjoitettu useita elämäkertoja, jotka valottavat hänen ristiriitaista luonnettaan. Elämäkertojen myötä on kuitenkin selvää, että Strindberg työskenteli valtavalla tarmolla ja innoituksen vallassa. Hän toteutti tinkimättä näytelmäkirjailijan ammattia ja tämä johti uhrauksiin myös yksityiselämän puolella. Elämässään Strindberg koki usein syvää yksinäisyyttä, vaikka oli naimisissa kolmesti. Avioliitot olivat kuitenkin myrskyisiä. Kirjailijan elämänvaiheisiin perehtyneelle myös hänen tuotantonsa aukeaa uudella tavalla, sillä Strindbergin kirjoituksista on havaittavissa myös se, minkälainen vaihe hänen elämässään on ollut menossa.

Näytelmäkirjailijan ura alkoi takkuisesti

Strindberg syntyi Tukholmassa ja jatkoi peruskoulun jälkeen opiskelujaan Uppsalan yliopistossa erikoistuen lääketieteeseen. Yliopisto-opintoihin tuli tauko, kun Strindbergin rahat loppuivat kesken opiskelun. Hän työskenteli opettajana ja toimittajana sekä kirjoitti lyhyitä tarinoita eri julkaisuihin. Strindberg kuitenkin palasi opintojensa pariin vuonna 1870 ja alkoi samalla kirjoittaa näytelmiä. Näytelmien kirjoittamisen rinnalla hän työskenteli Kuninkaallisessa kirjastossa. Kaksi vuotta myöhemmin hän tarjosi ensimmäistä kertaa näytelmää, Mestari Olavia, toteutettavaksi, mutta yrityksistä huolimatta yksikään tuotanto ei innostunut siitä. Strindberg jatkoi yrittämistä kuuden vuoden ajan, jonka jälkeen näytelmä vihdoin hyväksyttiin ja saavutti lopulta suurta suosiota.

Pako Ruotsista

Opiskeluaikanaan Strindberg rakastui suomalaisia sukujuuria omaavaan näyttelijään Siri von Esseniin, joka oli kuitenkin tahollaan naimisissa ruotsalaisen aatelismiehen kanssa. Avioliitto päättyi ja tämä oli aikanaan suuri skandaali. Pian tämän jälkeen, vuonna 1883 Strindberg ja von Essen päättivät jättää Ruotsin taakseen ja matkustivat Tanskassa, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa julkaisten samaan aikaan lyhyitä tarinoita, novelleja ja näytelmiä. Pari avioitui vuonna 1877 ja saivat kaksi lasta, Karinin ja Gretan. Von Essenin lupaavasti alkanut näyttelijänura jäi katkolle, kun perhe asui Ruotsin ulkopuolella. Vuodet 1879–1887 olivat Strindbergin elämässä ennen kaikkea proosatuotannon aikaa. Kirjoissaan Strindbergillä oli tapana käyttää ruotsin kieltä uudella tavalla, uudistaen samalla koko kielen rakenteita. Kirjoissaan Strindberg tarttui rohkeasti myös tabuina pidettyihin aiheisiin ja joutui puolustamaan modernia tuotantoaan toisinaan oikeudessa asti.

Pako Ruotsista

 

Ura etenee ja avioliitto hajoaa

Avioliitto alkoi vähitellen rakoilla maanpaon ja vaimon uran loppumisen myötä. Ongelmat henkilökohtaisessa elämässä näkyvät Strindbergin tuon ajan naturalistisissa pienoisnäytelmissä Isä ja Neiti Julie. Molemmat näytelmät otettiin teatterimaailmassa innokkaasti vastaan ja niistä tuli useiden modernien pienteattereiden ohjelmistojen kulmakiviä. Samalla Strindberg vakiinnutti paikkansa eturivin näytelmäkirjailijana.

 

Strindbergin ja von Essenin avioliitto päättyi eroon vuonna 1891 ja von Essen muutti lapsineen Suomeen. Strindberg puolestaan jatkoi matkaa Berliiniin ja avioitui saksalaisen toimittajan Frida Uhlin kanssa. He saivat myös yhden lapsen, Kerstinin. Kolme vuotta myöhemmin Strindberg oli kuitenkin kyllästynyt Saksaan ja muutti Pariisiin. Samalla hän kiinnostui vahvasti alkemiasta, itämaisesta mystiikasta ja buddhalaisuudesta.

Vaellusnäytelmät johtivat lopulta uran hienoimpaan teokseen

Vuonna 1898 Strindbergilta ilmestyi ensimmäinen ns. vaellusnäytelmä nimeltä Tie Damaskokseen. Vaellusnäytelmän ajatuksena on, että päähenkilöt vaeltavat pisteestä toiseen ja tällä korvataan kaikki muu draamallinen toiminta. Jokaisella pysähdyspaikalla on oma filosofinen merkityksensä. Vaellusnäytelmien ohella Strindberg jatkoi myös Ruotsin historiaan tutustumista ja kirjoitti Ruotsin hallitsijoita pilkkaavia kuningasnäytelmiä. Vuonna 1901 Strindberg avioitui kolmannen kerran näyttelijätär Harriet Bossen kanssa. Myös tästä avioliitosta syntyi yksi lapsi, Anne Marie. Tähän aikaan sijoittuu myös yksi Strindbergin tuotannon hienoimmista näytelmistä, vaellusnäytelmää ja unen logiikkaa yhdistelevä Uninäytelmä. Kaksi vuotta myöhemmin viimeinenkin avioliitto päättyi eroon.

Vaellusnäytelmät johtivat lopulta uran hienoimpaan teokseen

Loppuvuosinaan Strindberg keskittyi kirjoittamaan kamarinäytelmiä, yhdistellen näennäistä realismia ja fiktiivistä maailmaa. Nämä näytelmät, erityisesti Pelikaani ja Aavesonaatti, toimivat suunnannäyttäjinä ekspressionismille ja absurdismille.

Ingmar Bergmanin oli rakastettu elokuva- ja teatteriohjaaja

Ingmar Bergmanin oli rakastettu elokuva- ja teatteriohjaaja

Ingmar Bergman (1918–2007) on yksi 1900-luvun merkittävimmistä elokuva- ja teatteriohjaajista ja luultavasti historian tunnetuin ruotsalainen elokuvantekijä. Urallaan Bergman ohjasi yli 40 pitkää elokuvaa ja lisäksi televisionäytelmiä, yli sata teatterinäytelmää ja kolme oopperaa. Usein toistuvia teemoja Bergmanin elokuvissa ovat avioliitto ja perheen väliset suhteet, sekä pohdinnat vastuusta, uskonnosta ja kuolemasta.

Lue lisää ”Ingmar Bergmanin oli rakastettu elokuva- ja teatteriohjaaja”

Kehonkielen tulkinta on avuksi sekä näyttämöllä että elämässä

Kehonkielen tulkinta on avuksi sekä näyttämöllä että elämässä

Monesti kuulee sanottavan, että jopa 80 prosenttia viestinnästämme on sanojen sijaan eleitä. Kehonkielemme paljastaa siis paljon siitä, mitä todella ajattelemme ja vaikuttaa siihen, miten sanojamme tulkitaan. Jokainen ajattelemamme ajatus heijastuu kehoon jollain tavoin. Pelon tunne esimerkiksi aiheuttaa suun kuivumista ja reisilihaksiin alkaa virrata verta, sillä keho valmistautuu pikaiseen pakenemiseen. Toisaalta kuvio toimii myös toisin päin: se mitä teemme kehollamme, vaikuttaa myös mieleemme. Näyttelijät käyttävät apunaan molempia metodeja, sillä esimerkiksi rypistämällä kulmat kurttuun ja puremalla hampaat yhteen on mahdollista viestittää keholle kiukun tunteita, jotka alkavat tuntua todellisilta.

Lue lisää ”Kehonkielen tulkinta on avuksi sekä näyttämöllä että elämässä”

Pehmeämmät tekniikat valtaavat alaa rankalta metodinäyttelemiseltä

Pehmeämmät tekniikat valtaavat alaa rankalta metodinäyttelemiseltä

Metodinäytteleminen on pitkään ollut suosituin keino näyttelijälle saavuttaa toivottu tunnetila ja päästä sisään rooliin. Metodinäyttelemisen nimeen on vannottu mm. Hollywoodissa. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa, kun vähitellen on alettu kiinnittää huomiota siihen, miten näyttelijöihin vaikuttaa jatkuva omien kipukohtien käsitteleminen.

Lue lisää ”Pehmeämmät tekniikat valtaavat alaa rankalta metodinäyttelemiseltä”

Näyttelijä tutustuu työssään syvällisesti roolihahmonsa kaikkiin puoliin

Näyttelijä tutustuu työssään syvällisesti roolihahmonsa kaikkiin puoliin

Näyttelijän työssä monia kiehtoo työpäivien monipuolisuus ja oman luovuuden toteuttaminen. Toisin kuin monet nuoremmat alaa ihailevat ajattelevat, julkisuus ja suuret tienestit eivät puolestaan ole osa edes kaikkien ammattinäyttelijöiden arkea. Haasteena on myös kova kilpailu ja siihen alalla työskentelevän täytyy vain tottua. Kilpailu alkaa jo opiskelupaikan hakemisesta, jatkuu läpi opintojen ja epävarmuus liittyy vahvasti myös työelämään opintojen jälkeen. Ainakin Suomessa näytteleminen onkin suurelta osin kutsumusammatti, josta glamour on usein kaukana. Suurin osa näyttelijöistä työllistää itsensä varsinkin uran alkuvaiheessa freelancereina ja säännöllistä päivärytmiä voi olla vaikea tavoittaa. Tilanne on eri, jos saa kiinnityksen teatteriin tai pitkällä aikavälillä kuvattavaan tv-sarjaan. Toisaalta moni näyttelijä kaipaakin jotain muuta kuin kaavamaista arkea ja freelancer-työ toisaalta vapauttaa aikatauluttamaan elämää haluamallaan tavalla.

Opinnot haastavat ja valmistavat näyttelijää

Opinnot haastavat ja valmistavat näyttelijää

Suomessa näyttelijäksi voi opiskella Helsingissä Teatterikorkeakoulussa ja Tampereella yliopiston näyttelijäntyön linjalla. Molempien koulujen pääsykokeet ovat monivaiheinen prosessi, joissa hakijaa testataan sekä fyysisesti että henkisesti. Valintakriteereissä painaa ennen kaikkea lahjakkuus ja alalla sopiva persoona, ei niinkään aiempi kokemus. Hakijoiden täytyy kuitenkin pystyä suoriutumaan esimerkiksi muutaman kilometrin juoksulenkistä tai fyysisesti vaativista tanssinumeroista. Näyttelijöitä tarvitaan eri näköisiä ja eri kokoisia, mutta jokaisen täytyy pystyä hyödyntämään myös kroppaa ilmaisussaan.

Opintojen aikana näyttelijä opettelee tärkeimpien työkalujensa, eli kropan ja äänen käyttöä. Hyvä näyttelijä on mahdollisimman monipuolinen. Opintoihin kuuluu jonkin verran teoriaosuuksia ja teatterin historiaa, mutta pääasiassa keskitytään kuitenkin näyttelijäntaitojen vahvistamiseen improvisaation, akrobatian, tanssin, laulun ja äänenkäytön kautta. Kouluissa valmistetaan jatkuvasti esityksiä oikealla yleisölle ja tästä opiskelijat saavat arvokasta kokemusta tulevaa työelämää varten.

Ammattiin kuuluvat sekä vapaus että epävarmuus

Vaikka näyttelijänkoulutukseen on jo hakuvaiheessa tiukka seula, ei kaikille valmistuneillekaan näyttelijöille riitä töitä ainakaan täysipäiväisenä näyttelijänä. Tämä kannattaa ottaa huomioon ammatinvalinnassa ja kehittää myös sellaisia taitoja, joilla voi tuoda lisätöitä itselleen. Monet teatterinäyttelijät mm. tekevät rooleja elokuvissa, toimivat ääninäyttelijöinä, näyttelevät mainoksissa ja opettavat harrastusryhmille teatteria.

Ammattiin kuuluvat sekä vapaus että epävarmuus

Lisäkokemusta sekä uusia tilaisuuksia voi nykyään hakea helposti myös ulkomailta ja moni suuntaakin Suomen rajojen ulkopuolelle jo opintovaiheessa. Verkostoituminen on tärkeää myös näyttelijälle, joten kannattaa ensisijaisesti liikkua niissä piireissä, joissa haluaa myöhemmin työllistyä.

Uteliaisuus ja kiinnostus ihmisen eri puoliin auttavat eteenpäin

Näyttelijöitä yhdistää usein uteliaisuus elämää ja ihmisiä kohtaan. Tämä onkin tarpeen, sillä näyttelijä voi joutua hyppäämään lähes minkälaisen hahmon nahkoihin tahansa. Näyttelijänä työskennellessä pääseekin tavallaan elämään useaa erilaista elämää, kun uppoutuu aina uuden hahmon persoonaan ja elämäntyyliin. Hahmot eivät ole aina miellyttäviä, mutta näyttelijän täytyy löytää heistä kuitenkin jotain mihin samastua. Näyteltävään roolihahmoon joutuu tutustumaan pitkälti samalla tavoin kuin uuteen ihmiseen, jotta ymmärtäisi hänen motiivejaan ja tuntemuksiaan. Tähän kuuluu myös roolihahmon koko elämäntarinan tutkiminen ja mm. hänen harrastuksiensa tai kiinnostuksen kohteidensa ymmärtäminen.

Usein hahmon opettelemiseen liittyy myös ihan fyysisten taitojen opettelua, oli kyse sitten teatterista tai elokuvista. Olavi Uusivirta näyttelee tammikuussa ensi-iltansa saavassa Viulisti-elokuvassa lahjakasta viulunsoitonopiskelijaa, joka aloittaa suhteen huomattavasti vanhemman opettajan kanssa. Uusivirta kertoo valmistautuneensa elokuvaan neljän kuukauden ajan harjoittelemalla viulutunneilla. Vaikka hänen ei tarvinnut tuottaa viululla juuri ääntä, piti viulun käsittely saada kuitenkin näyttämään ammattimaiselta. Sama opetteluprosessi koskee esimerkiksi urheilijoita esittäviä näyttelijöitä. Opeteltavaa riittää myös pienemmissä kokonaisuuksissa, sillä hahmon kokonaisvaltainen ymmärtäminen on ensisijaisen tärkeää näyttelijän työssä.

Uteliaisuus ja kiinnostus ihmisen eri puoliin auttavat eteenpäin

Taustatutkimuksen avulla sisään roolihahmon elämään

Kaikkia taitoja ei näyttelijänkään tarvitse opetella aivan kokonaan, riittää että otteet ovat vakuuttavia ja näyttelijä ymmärtää roolihahmonsa psyykeä. Esimerkiksi kasinolla viihtymistä voi näytellä ilman erityisosaamista, mutta jotta hahmosta tulee uskottava, täytyy näyttelijän myös ymmärtää, mikä peleissä roolihahmoa kiehtoo. Kirjailijaa näyttelevän täytyy pystyä ymmärtämään, mitä prosesseja yksinäisyydessä elävä kirjailija käy lävitse ja niin edelleen.

Netti on helpottanut myös näyttelijän valmistautumista siinä mielessä, että nykyään taustatöitä voi tehdä paljon kotoa käsin. Netti on täynnä kullanarvoista materiaalia rooliinsa valmistautuvalle näyttelijälle, varsinkin jos roolihahmo eroaa huomattavasti omasta persoonasta. Ensimmäistä kertaa on mahdollista päästä tutustumaan jopa astronauttien arkeen Youtubeen ladatun videopäiväkirjan avulla, jossa astronautit kertovat yksityiskohtaisesti minkälaista on matkustaa avaruusaluksessa, nukkua, kuntoilla ja syödä avaruudessa. Nuoren sinkkumiehen elämään pääsee samastumaan henkilökohtaisen blogin kautta. Grand Theft Autolle vapaa-aikansa omistanutta on helpompi ymmärtää, jos kokeilee itsekin peliä. Monia pelejä voit kokeilla myös Älypäässä tai  Pokerstars Casinolla, vaikka et poistuisi omasta olohuoneesta, ja tätä kautta ymmärtää, miksi pelit ovat roolihenkilölle tärkeä harrastus. Kaikki tämä on kullanarvoista materiaalia rooliinsa valmistautuvalle näyttelijälle, varsinkin jos roolihahmo eroaa huomattavasti omasta persoonasta. Äkkiseltään roolihenkilön harrastukset saattavat tuntua triviaaleilta, mutta ne kertovat paljon siitä minkälainen henkilö on kyseessä ja toisaalta auttavat näyttelijää luomaan kokonaisvaltaisen kuvan tästä henkilöstä.

Taustatutkimuksen avulla sisään roolihahmon elämään

Itsensä työllistämisen vaikeus ja ihanuus

Freelance-näyttelijälle elämä on uusien projektien metsästämistä ja toimeentulo on turvattu yleensä vain muutamaksi kuukaudeksi eteenpäin. Toisaalta näyttelijä voi tällöin valita mielenkiintoisia projekteja tai luoda itselleen muita mahdollisuuksia esiintymiseen. Kiinnitys vakinaiseksi teatteriin kuulostaa monelle toteutuneelta unelmalta, mutta jopa teattereiden sisällä kilpailu suurista rooleista on kovaa ja osa näyttelijöistä voi jäädä esityksistä sivuun kuukausiksi tai jopa vuosiksi. Elokuvissa pääse heittäytymään näyttelemiseen intensiivisesti projektin ajaksi, kun taas tv-sarja voi tarjota lähes toimistoaikataulullista työrytmiä jopa vuosiksi. Näyttelijäksi suuntaavan kannattaakin miettiä, miten haluaisi itseään työelämässä toteuttaa ja mikä polku siihen parhaiten johtaisi. Toki näyttelemistä voi myös harrastaa intensiivisesti muun työn ohella, jolloin toimeentulo ei ole kiinni ainoastaan epävarmoista rooleista ja toisaalta on vapaus valita vain sellaisia projekteja, jotka todella kiinnostavat itseä.

Haaveiletko teatteri – tai elokuvanäyttelijän urasta? Ota huomioon nämä erot.

Haaveiletko teatteri – tai elokuvanäyttelijän urasta? Ota huomioon nämä erot.

Teatterissa ja elokuvissa näyttelemistä yhdistää se, että molemmissa esiinnytään yleisön edessä. Näissä kahdessa on kuitenkin myös huomattavia eroja, jotka näyttelijän täytyy ottaa huomioon siirtyessään taidemuodosta toiseen.

Äänenkäyttö ja ilmeet suurin ero

Teatterin lavalla näyttelijä esiintyy elävän yleisön edessä. Tämän takia hänen äänensä täytyy kantautua viimeiselle riville asti ja kaikkien katsojien täytyy pystyä näkemään ja tulkitsemaan hänen elekieltään. Tämän takia teatterinäyttelijät usein liioittelevat tavallisiakin liikkeitä, kuten kävelemistä tai seisomista.

Elokuvanäyttelijä joutuu kiinnittämään tavallaan enemmän huomiota äänenkäyttöönsä. Teatterinäyttelijälle on tärkeää osata käyttää ääntä kuuluvasti oikealla tekniikalla ja rasittamatta liikaa äänihuulia, mutta elokuvanäyttelijän täytyy opetella hyödyntämään eri tavalla koko ääniskaalaa. Elokuvassa esiintyessään näyttelijä ei voi kuitenkaan koskaan ylinäytellä äänellään, sillä kameran ja mikrofonin läheisyys paljastavat sen saman tien ja tekevät hahmosta epäuskottavan. Elokuvissa tunnetilan saa parhaiten välitettyä pienillä liikkeillä ja muutoksilla. Herkkä mikrofoni rekisteröi eri äänensävyt ja painotukset, joten ilmaisun skaala on laajempi. Tämän takia näyttelijän täytyy olla tietoinen myös pienimmistä liikkeistään, katseistaan ja ilmeistään.

Klassikoita ja uusia tarinoita

Yksi suuri ero elokuvien ja näytelmien välillä on se, minkälaisia tarinoita kerrotaan. Teattereissa esitetään usein tutuiksi tulleita klassikkonäytelmiä ja esitykset pyörivät uudelleen ja uudelleen. Katsojat, ohjaajat, tuottajat ja näyttelijät tuntevat usein näytelmät hyvin jo entuudestaan, jotkut osaavat jopa kaikki repliikit ulkoa ja tätä myöten heillä on tietyt odotukset siitä, miten hahmoja ja heidän repliikkejään pitäisi tulkita. Mikäli näyttelijä ei suoriudu roolista odotetulla tavalla, saattaa hän kohdata kovaakin kritiikkiä.

Elokuvien kohdalla tilanne on varsin erilainen, sillä suurin osa käsikirjoituksista kuvataan ensimmäistä kertaa ja tekijät pääsevät rakentamaan hahmonsa alusta asti ilman suuri ennakko-odotuksia. Näyttelijän vastuulle jää tuoda roolihenkilö eloon ja näyttelijät valitaankin rooleihinsa usein perustuen juuri siihen, kuka osaa näytellä kyseistä roolia kaikista uskottavimmin. Toisin kuin teatterissa, jossa näytelmä etenee reaaliajassa, elokuvissa tarina kuvataan kohtauksittain ja kohtauksetkin harvemmin kuvataan aikajärjestyksessä. Näyttelijän täytyy itse miettiä, missä kohtaa tarinaa mennään ja mitä kyseinen roolihahmo sillä hetkellä tuntee ja käy lävitse.

Teatterissa ei ole varaa virheisiin

Teatterinäyttelijöillä ei ole varaa virheisiin ja repliikkien unohtaminen kesken esityksen kostautuu arvosteluna. Lisäksi teatterinäyttelijöiden täytyy myös pystyä reagoimaan nopeasti odottamattomiinkin tapahtumiin lavalla. Kesken näytelmän jonkun peruukki saattaa pudota, esiintymisasu revetä tai vastanäyttelijä unohtaa vuorosanansa, ja tilanteesta täytyy vain selvitä. Elokuvissakin toki toivotaan, että näyttelijä saisi kohtauksen tehtyä mahdollisimman vähäisillä otoilla, mutta silti on mahdollista ottaa pieleen mennyt kohtaus uudelleen. Tämä tarkoittaa toisaalta sitä, että näyttelijän on kyettävä hakemaan yhä uudelleen oikea tunnetila ja usein vielä ilman vastanäyttelijän apua.

Intiimiys syntyy eri keinoin

Teatterinäyttelijän ilmaisukeinot ovat usein näyttävämpiä jo senkin takia, että esityksessä ei ole erikseen lähikuvia tai kauempaa otettuja otoksia. Käytössä on tilaa vain lavan verran ja näyttelijä voi vaikuttaa intiimiyden tuntuun lähinnä sijainnillaan ja lisäksi tunnelmaa luovat lavastus, valot ja musiikki. Elokuvissa turvaudutaan sen sijaan paljonkin lähikuviin ja saatetaan näyttää jopa silmäripsien värähdys tai huulten painaminen tiukemmin kiinni. Tällöin näyttelijältä vaaditaan täydellistä kontrollia omasta ilmaisustaan, sillä ylinäytteleminen etäännyttää katsojan.

Yhteenvetona voisi sanoa, että vaikka teatteri- ja elokuvanäyttelemisessä on sama pohja, itse näytteleminen on varsin erilaista molemmissa. Suuri osa näyttelijöistä erikoistuukin vain toiseen näistä, mutta taitoja voi treenata ja monipuolisuus on valtti sekä teatterissa että elokuvissa.

Maailman kuuluisimman kirjailijan elämä on mysteeri tutkijoillekin

Maailman kuuluisimman kirjailijan elämä on mysteeri tutkijoillekin

William Shakespeare on kirjallisuuden ikiklassikko, josta tiedetään kuitenkin hämmentävän vähän. Hänen kuolemastaan tuli viime vuonna kuluneeksi 400 vuotta. Tutkijat pyrkivät juhlavuoden kunniaksi selvittämään tarmokkaasti kirjailijan vaiheita, mutta tietoa on saatavilla erittäin rajoitetusti. Suurimmaksi osaksi Shakespearen elämänvaiheita ei ole dokumentoitu, vaan vinkkejä hänen elämänsä tapahtumista on jouduttu hakemaan muualta.

Maailman kuuluisimman kirjailijan 19 ensimmäistä elinvuotta ovat lähes kokonaan hämärän peitossa, eikä tarkasta syntymäpäivästäkään ole varmuutta. Shakespearen syntymä on kirjattu Stratfordin Pyhän kolminaisuuden kirkon rekisteriin keskiviikkona 26. huhtikuuta vuonna 1564. Tämän vuoksi Shakespearen syntymän on päätelty tapahtuneen Pyhän Yrjön päivänä sunnuntaina huhtikuun 23. päivä, sillä joidenkin aiempien tutkimusten mukaan Elisabetin ajan Englannissa lapset kastettiin aina kolme päivää syntymän jälkeen. Virallista syntymätodistusta ei ole koskaan löydetty ja myöhemmin on esitetty myös useita muita vaihtoehtoja todelliseksi syntymäpäiväksi. Pyhän Yrjön päivänä juhlitaan kuitenkin edelleen Shakespearea, sillä kirjailijan jo kuoltua yhteiskunnassa haluttiin nostattaa kansallistunnetta ja luoda Shakespearesta sankaritaru. Tarinaan sopi hyvin myös se, että Shakespeare menehtyi 23. huhtikuuta vuonna 1616.

Ensiaskeleet kuuluisuuteen kateellisen aikalaisen kautta

Ensimmäinen maininta Shakespearesta näytelmäkirjailijana löytyy vuodelta 1592. Tuolloin häijynä tunnettu aikalaiskirjailija Robert Greene kirjoitti värikkäällä kielellä höystetyn pamfletin, jossa hän antaa röyhkeän teatterimaailman nousukkaan kuulla kunniansa. Greenen mukaan Shakespeare oli lähinnä lainahöyheniin pukeutunut matkija. Greenen kautta Shakespearen nimi tuli kuitenkin tutuksi yhä suuremmalle yleisölle.

Tutkijat ovat muiden dokumenttien puutteessa pyrkineet jäljittämään Shakespearen elämänvaiheita etsimällä merkkejä hänen teoksistaan. Hänen näytelmiinsä perustuen on esimerkiksi päätelty, että vuonna 1587, ollessaan 23-vuotias köyhä kolmen lapsen isä, Shakespeare muutti Stratford-upon-Avonista lopullisesti Lontooseen. Lontoossa Shakespeare nousi vihdoin kuuluisuuteen. 28-ikävuoteen mennessä hän oli kirjoittanut jo viisi näytelmää.

Shakespearen näytelmille on löytynyt muitakin kirjoittajia

Urallaan Shakespeare tuotti 39 näytelmää ja 154 sonettia. Aivan viime aikoihin asti nämä ovat kaikki olleet hänen nimissään, mutta tietokoneanalyysin avulla on saatu selville, että itseasiassa yllättävän useassa teoksessa Shakespearella on ollut apunaan toinen kirjoittaja. Iso-Britanniassa sijaitseva Oxfordin yliopisto on julkaissutkin viime vuonna kokoelman, jossa aikalaisten ja kilpakumppanien Shakespearen ja Christopher Marlowen nimet on molemmat mainittu kolmen näytelmän kohdalla. Tietokoneanalyysi nimittäin osoitti, että aiemmin ainoastaan Shakespearen nimissä olleet kolme kuningas Henrik VI:sta kertovaa näytelmää on kirjoitettu hänen ja aikanaan yhtä kuuluisan Marlowen yhteistyönä.

Ensimmäisen kerran Marlowen arveltiin toimineen joidenkin näytelmien kohdalla Shakespearen apuna jo 1700-luvulla. Vasta nyt kuitenkin tehokkaan tiedonkäsittelyjärjestelmän avulla on pystytty todentamaan, että epäilykset pitävät paikkansa. Analyysin kohteena olivat sanat, joita Shakespeare käytti muita ajan kirjoittajia enemmän ja toiset sanat, joita hän puolestaan käytti vähemmän. Shakespearen suosikkisanoihin kuuluivat mm. ”gentle”, ”answer”, ”spoke” ja ”tonight”.

Sama analyysi tehtiin Marlowen osalta ja näin päädyttiin siihen, että Marlowe on todellakin kirjoittanut useita näytelmiä yhdessä Shakespearen kanssa. Vuonna 1986 tutkijat esittivät arvion, jonka mukaan Shakespearen näytelmistä kahdeksan olisi todellisuudessa kirjoitettu yhteistyössä jonkun toisen kanssa. Tämä sai Shakespearen ihailijat raivoihinsa, sillä oikeaoppisena näkemyksenä pidettiin sitä, ettei Shakespeare tehnyt lainkaan yhteistyötä. Uusi tutkimus kuitenkin paljasti, että yhteistyössä syntyneitä näytelmiä todellakin löytyy kirjailijan tuotannosta ja vieläpä paljon enemmän kuin tuolloin uskallettiin arvata. Yhteensä Shakespearen tuotannosta 17 on tehty yhdessä jonkun toisen kanssa. Skandaalia uusista tutkimustuloksista ei kuitenkaan saada, sillä Shakespearen elinaikana oli varsin tavallista, että näytelmäkirjoittajat tekivät yhteistyötä. Uusiin painoksiin lisätään kanssakirjoittajien nimet niin suurelta osin kuin heitä on saatu tunnistettua.