August Strindberg purki näytelmiinsä oman elämänsä pettymykset

Ruotsalainen näytelmäkirjailija August Strindberg (1849–1912) kuuluu draamakirjallisuuden merkkihenkilöihin joukkoon Shakespearen, Molièren, Schillerin, Ibsenin ja Tshehovin rinnalla. Strindberg vei kuitenkin draamakirjallisuuden seuraavalle kaudelle ja toi siihen aivan uusia elementtejä. Kansalliskirjailijaksi Strindberg on otteiltaan liiankin raju ja hänen henkilöhahmonsa usein varsin subjektiivisia, mutta teatterin historiassa hänellä on kiistattoman merkittävä rooli.

August Strindberg purki näytelmiinsä oman elämänsä pettymykset

Strindbergistä on kirjoitettu useita elämäkertoja, jotka valottavat hänen ristiriitaista luonnettaan. Elämäkertojen myötä on kuitenkin selvää, että Strindberg työskenteli valtavalla tarmolla ja innoituksen vallassa. Hän toteutti tinkimättä näytelmäkirjailijan ammattia ja tämä johti uhrauksiin myös yksityiselämän puolella. Elämässään Strindberg koki usein syvää yksinäisyyttä, vaikka oli naimisissa kolmesti. Avioliitot olivat kuitenkin myrskyisiä. Kirjailijan elämänvaiheisiin perehtyneelle myös hänen tuotantonsa aukeaa uudella tavalla, sillä Strindbergin kirjoituksista on havaittavissa myös se, minkälainen vaihe hänen elämässään on ollut menossa.

Näytelmäkirjailijan ura alkoi takkuisesti

Strindberg syntyi Tukholmassa ja jatkoi peruskoulun jälkeen opiskelujaan Uppsalan yliopistossa erikoistuen lääketieteeseen. Yliopisto-opintoihin tuli tauko, kun Strindbergin rahat loppuivat kesken opiskelun. Hän työskenteli opettajana ja toimittajana sekä kirjoitti lyhyitä tarinoita eri julkaisuihin. Strindberg kuitenkin palasi opintojensa pariin vuonna 1870 ja alkoi samalla kirjoittaa näytelmiä. Näytelmien kirjoittamisen rinnalla hän työskenteli Kuninkaallisessa kirjastossa. Kaksi vuotta myöhemmin hän tarjosi ensimmäistä kertaa näytelmää, Mestari Olavia, toteutettavaksi, mutta yrityksistä huolimatta yksikään tuotanto ei innostunut siitä. Strindberg jatkoi yrittämistä kuuden vuoden ajan, jonka jälkeen näytelmä vihdoin hyväksyttiin ja saavutti lopulta suurta suosiota.

Pako Ruotsista

Opiskeluaikanaan Strindberg rakastui suomalaisia sukujuuria omaavaan näyttelijään Siri von Esseniin, joka oli kuitenkin tahollaan naimisissa ruotsalaisen aatelismiehen kanssa. Avioliitto päättyi ja tämä oli aikanaan suuri skandaali. Pian tämän jälkeen, vuonna 1883 Strindberg ja von Essen päättivät jättää Ruotsin taakseen ja matkustivat Tanskassa, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa julkaisten samaan aikaan lyhyitä tarinoita, novelleja ja näytelmiä. Pari avioitui vuonna 1877 ja saivat kaksi lasta, Karinin ja Gretan. Von Essenin lupaavasti alkanut näyttelijänura jäi katkolle, kun perhe asui Ruotsin ulkopuolella. Vuodet 1879–1887 olivat Strindbergin elämässä ennen kaikkea proosatuotannon aikaa. Kirjoissaan Strindbergillä oli tapana käyttää ruotsin kieltä uudella tavalla, uudistaen samalla koko kielen rakenteita. Kirjoissaan Strindberg tarttui rohkeasti myös tabuina pidettyihin aiheisiin ja joutui puolustamaan modernia tuotantoaan toisinaan oikeudessa asti.

Pako Ruotsista

 

Ura etenee ja avioliitto hajoaa

Avioliitto alkoi vähitellen rakoilla maanpaon ja vaimon uran loppumisen myötä. Ongelmat henkilökohtaisessa elämässä näkyvät Strindbergin tuon ajan naturalistisissa pienoisnäytelmissä Isä ja Neiti Julie. Molemmat näytelmät otettiin teatterimaailmassa innokkaasti vastaan ja niistä tuli useiden modernien pienteattereiden ohjelmistojen kulmakiviä. Samalla Strindberg vakiinnutti paikkansa eturivin näytelmäkirjailijana.

 

Strindbergin ja von Essenin avioliitto päättyi eroon vuonna 1891 ja von Essen muutti lapsineen Suomeen. Strindberg puolestaan jatkoi matkaa Berliiniin ja avioitui saksalaisen toimittajan Frida Uhlin kanssa. He saivat myös yhden lapsen, Kerstinin. Kolme vuotta myöhemmin Strindberg oli kuitenkin kyllästynyt Saksaan ja muutti Pariisiin. Samalla hän kiinnostui vahvasti alkemiasta, itämaisesta mystiikasta ja buddhalaisuudesta.

Vaellusnäytelmät johtivat lopulta uran hienoimpaan teokseen

Vuonna 1898 Strindbergilta ilmestyi ensimmäinen ns. vaellusnäytelmä nimeltä Tie Damaskokseen. Vaellusnäytelmän ajatuksena on, että päähenkilöt vaeltavat pisteestä toiseen ja tällä korvataan kaikki muu draamallinen toiminta. Jokaisella pysähdyspaikalla on oma filosofinen merkityksensä. Vaellusnäytelmien ohella Strindberg jatkoi myös Ruotsin historiaan tutustumista ja kirjoitti Ruotsin hallitsijoita pilkkaavia kuningasnäytelmiä. Vuonna 1901 Strindberg avioitui kolmannen kerran näyttelijätär Harriet Bossen kanssa. Myös tästä avioliitosta syntyi yksi lapsi, Anne Marie. Tähän aikaan sijoittuu myös yksi Strindbergin tuotannon hienoimmista näytelmistä, vaellusnäytelmää ja unen logiikkaa yhdistelevä Uninäytelmä. Kaksi vuotta myöhemmin viimeinenkin avioliitto päättyi eroon.

Vaellusnäytelmät johtivat lopulta uran hienoimpaan teokseen

Loppuvuosinaan Strindberg keskittyi kirjoittamaan kamarinäytelmiä, yhdistellen näennäistä realismia ja fiktiivistä maailmaa. Nämä näytelmät, erityisesti Pelikaani ja Aavesonaatti, toimivat suunnannäyttäjinä ekspressionismille ja absurdismille.